|
|
Post by Inna on May 25, 2014 7:15:02 GMT
Amanda omistaa Nemon.
|
|
|
|
Post by Amanda on Jun 30, 2014 16:13:35 GMT
Räpelsin porttia auki sateen tippuessa maahan jättimäisinä pisaroina. Nemo ja Ian olivat molemmat läpimärkiä ja halusivat äkkiä sisälle. Molemmat nelijalkaiset saapuivat portille Ian ensimmäisenä ja olisivat mieluusti ängenneet ulos yhtä aikaa. Molempien ollessa narun päässä, annoin niiden tulla ulos tarhasta. Nemo käveli rauhallisesti perässä, mutta Ianilla oli selvästi kiire kuivaan talliin. Päästyäni tallin lämpöön vein ensin kärsimättömän Ianin omaan karsinaansa, minkä jälkeen jatkoin matkaani muutaman metrin kauempana olevalle Nemon karsinalle. Oripoikani oli niin upeasti kotiutunut Aittohaaraan. Siitä oli tullut Ianin kanssa erottamaton parivaljakko. Riisuin vaaleanvihreän sadeloimen Nemon selästä ja jätin sen roikkumaan orin karsinan eteen. Hevonen ravisti päätänsä märkä harja heilahtaen ja alkoi sitten penkomaan turvetta, josko sieltä löytyisi jotakin ruoaksi kelpaavaa.
Olin harjannut pohjattoman vatsan omaavan hevoseni läpikotaisin ja heittänyt sille sitten suitset ilman ohjia naamaan. Suitsien lisäksi olin pukenut sille myös pessoan, jota se aina aluksi vierasti ja protestoi sen minkä uskalsi. Nostin tummanvihreän takin hupun päähäni ennen kuin uskalsin astua ulos kaatosateeseen. Nemo ei ollut moksiskaan sateesta ja hirvittävästä tuulesta. Se vain löntysteli menemään, vaikka minä yritin muutamaan kertaan patistaa sitä eteenpäin. Maneesissa Nemo oli arkaillut jonkin verran kumisevaa peltikattoa, jota vesipisarat käyttivät laskeutumisalustanaan. Kun ori oli saanut hetken ihmetellä ja pelätä, pääsimme vihdoinkin aloittamaan. Olin hetken talutellut Nemoa uraa pitkin ennen kuin otin sen ympyrälle kävelemään. Liina heilui edestakaisin orin askelten tahdissa. Käynti näytti erinomaiselta liikkeen mennessä koko hevosen läpi. Ensimmäinen ravipätkä meni täysin selässä olevan pessoan protestointiin. Nemo heitteli hieman takapäätään ja käänteli vimmatusti korviaan. Säälittävien protestointien jälkeen ori kuitenkin hyväksyi pessoan ja kulki ajoittain erittäin hyvännäköisesti pyöreänä, rentona ja selkälinja pidentyen.
Laukassa ori eteni matalassa muodossa. Pari kertaa se kohotti päätänsä, minkä pessoa hevoselle sallii, ja pyrki hetken kävellä kamelin tavoin. Huomatessaan kuitenkin muodossa ja ryhdissä kulkemisen ollen helpompaa, oli se taas antanut periksi niskastaan ja taipunut oikein nätisti. Oikeaan suuntaan huomasi, kuinka takajalat astuivat selvästi etukavioiden jälkien eteen ja sain olla koko ajan kehumassa Nemoa, joka pisti parastaan sille vahvemmassa suunnassa. Reilun kahdenkymmenen minuutin jälkeen annoin orin kävellä. Ilokseni sade oli lakannut lähes kokonaan, joten pääsimme kävelemään loppukäynnit maastoon.
Nemo oli innostunut ideasta lähteä metsään. Olin irrottanut hevoselta kaikki kuminauhat ja jättänyt vain juoksutusvyön hevosen selkään. Ori ei millään olisi malttanut vain kävellä vaan koko ajan se yritti lähteä vauhdikkaammin askelin eteenpäin, mutta minun aina estäessäni tämän, alkoi Nemokin pian ymmärtää, ettei se mihinkään pääsisi lähtemään. Viimeiset viisi minuuttia ori osasi kävellä esimerkillisesti vieressäni kaula pitkänä ja korvat sivulla lerpattaen. Heittäisin Nemolle sen kauan odotettamat heinät ja mössöt, minkä jälkeen se pääsisi Ianin ja parin muun oripojan kanssa vielä laitumelle rällästämään.
|
|
|
|
Post by Amanda on Aug 8, 2014 6:26:11 GMT
Ulkona oli ihan järkyttävä kuuma. Hiki virtasi putouksen lailla ohimoitani pitkin kävellessäni Nemo vierelläni vihreän vesiletkun luokse. Sillä samaisella sekunnilla, kun minun johtotähteni bongasi letkun, alkoi hurja pomppiminen ja yli-innokas ininä. "Ole hiljaa, nolo mies", ärähdin pelleilevälle nelijalkaiselle, jolla oli äärimmäisiä hankaluuksia pysyä paikallaan. Yritin hallita Nemoa yhdellä kädellä samalla kun toinen käteni piti letkua. Ajattelin, että oria oli ihan turha yrittää rauhoitella, koska sehän ei sitä tekisi vaikka maksettaisiin. Avasin hanan ja muutaman sekunnin kuluttua letkusta alkoi tupruta vettä. Ori jatkoi pelleilemislinjaansa ja yritti tapansa mukaan juoda letkusta tulevaa vettä. Nykäisin astetta rajummin Nemon riimunnarusta, mistä ori säpsähti hieman ja silmät suurina asettui ainakin hetkeksi paikoilleen. Aloitin hevosen viilentämisen jaloista. Nemo ummisti silmänsä päästyään äskeisestä järkytyksestä eroon ja rentoutui hieman. Nojailin koko painollani toiseen jalkaani suihkutellessani orin selkää ja kaulaa. Nyt sillä oli taas se samainen pilke silmäkulmassa kuin aloittaessani suihkuhetkeä, muttei se nössö uskaltanut mitään enää tehdä kun olin sitä aiemmin moittinut. Pesuhetken jälkeen annoin Nemon vielä leikkiä hetken veden kanssa suuntaamalla letkun orin suuhun, jotta se saisi pureskella vettä… Aivan, niin typerä se on.
Pesu oli hoidettu ja Nemo oli kuivattu ensin hikiviilalla ja nyt seisoskelin sen kanssa auringonpaisteessa pienehköllä ruohoapajalla. Inna kävi pyörähtämässä luonamme Nemon lapsi Noah mukanaan. Orini oli heti ollut kiinnostunut Noahsta ja aika nopeasti kaksikko löysi yhteisen sävelen ja olisivat mieluusti ottaneet hatkat ja pinkoneet pois minkä jaloistaan olisivat päässeet. Nemo kuitenkin asettui aika helposti, mutta tämä toinen nuori komistus jaksoi painaa vastaan Innan käskyille. "Saatana tämä ole yhtään tullut tuohon isukkiinsa", Inna murisi roikkuessaan vikuroivan orivarsan narussa kiinni. "Odotas vaan, kyllä se siitä rauhottuu… Nemoki teki niin", yritin olla positiivari, jottei Innan hermo olisi totaalisesti palanut. "Vaikka tää nysvä oli kyllä nysvä jo ihan vauvasta asti…" Inna vilkaisi minua ”et oo tosissas” –ilmeellä seisoessaan järkähtämättömänä varsansa vieressä, joka pikku hiljaa alkoi asettua löytäessään jotakin kiinnostavaa maantasosta. Molempien orien ollessa rauhallisia ja Nemon karvan ollessa jo melko kuiva, päätimme jatkaa matkaa hevosiemme kera tarhoille. Noah jatkoi parin muun nuoren hevosen kanssa samaan tarhaan kun Nemo pääsi parhaan kaverinsa Ianin kanssa syömään päiväheiniään. Lukitsin tarhan portin ja kääntyessäni poispäin huomasin punatukkaisen naisen, jonka jalkojen juuressa molemmin puolin kulki lapset. Toinen niistä kantoi muovista vatia. "Ai moi Amanda, just oltiin tuomassa Nemolle näitä mössöjä", Armi huikkasi hymysuin. "Hieno homma, sä voitkin antaa ne sille, jos haluat", vastasin ja katsahdin pieneen vatia pitelevään lapseen. Suupielet korvissa asti lapsi pujahti tarhan aitojen toiselle puolelle ja ojensi Nemolle vatia, jossa oli sille sekoitetut ruuat. Orihan tunnetusti on possu, mutta mitenkään kovakouraisesti se ei mättänyt ruokaa suuhunsa vaan ylpeänä saatoin katsella, kun ori söi oikein rauhallisesti, jolloin heiveröisellä lapsosellakaan ei ollut vaikeuksia pitää vatia paikoillaan. Nemon syötyä palasin takaisin tallipihalle Armin, lasten ja Ianin kanssa, jonka Armin oli tarkoitus liikuttaa.
|
|
