Juuson ja Maran päiväkirja

[Inna]

Juuso omistaa Maran

[Inna]

Inna oli yhä vaitelias, kun kaarsimme autoni Aittohaaran pihaan. Se, mitä hän oli eilen kertonut, oli minut hieman pelästyttänyt, mutta… noh, minulla oli silti hieman outo olo. En edes osannut kuvitella, miltä Innasta mahtoi tuntua.
“Jos unohdetaan koko asia täksi päiväksi”, Inna ehdotti minulle, kun parkkeerasin Audin Elsin vanhan karhean Fiatin viereen ja nyökkäsin.
“Kuulostaa hyvältä”, sanoin.
Nousimme ylös autosta ja päästin kauhukaksikon - Iineksen ja Launon - pois takapenkiltä, joka oli koirien myötä vuoraantunut valkoisilla ja punaisilla karvoilla. Inna meni jo edeltä kohti tallia ja suuntasin hänen peräänsä. Mauri istuskeli taukohuoneen sohvalla kädessään kahvimuki. Tervehdin Innan kummisetää ja nappasin sitten itsellenikin kahvikupin.
“Kuis hurisee?” Mauri kysyi.
“Ihan hyvin”, Inna sanoi pienesti hymyillen. “Me olemme suorittamassa vaativaa ratsastusmaratoonia muutamalla konituksella”, hän vielä jatkoi.
“Juujuuu”, Mauri sanoi ja päästi ilmoille suuren haukotuksen. “Ajattelin tästä kavuta ylös mökkiini ja ottaa loppupäivän mittaiset päikkärit!”
“Kello on kaksitoista…” Inna mutisi.
“Ja onkin ihme, että olet jo hereillä”, Mauri sanoi.
“Liikuta Babe kärryillä”, Inna sanoi ja osoitti setäänsä sormella. “Sarakin tykkäisi varmaan käydä pitkästä aikaa kärryttelemässä.”
Jätimme Maurin suoriutumaan ylös sohvalta ja seurasin Innaa tarhoille. Inna meni kohti oritarhoja, joissa hänen uusin lellikkinsä, arabialainen Jaleb, häntä jo odotti. Itse kävin hakemassa mustan ja urhean Marani, jonka tarhakaveri, kimo suokki, Ankka kiusasi hevostani. Mara tuli kiltisti portille ja nappasin sen pois ennen kuin Ankka ennätti mitään tekemään. Inna talutti arabinsa poikkeuksellisesti päätalliin, jonne talutin friisiläiseni myös.
Inna taputti mustaa takapuolelle, kun suuntasi ilmeisesti hakemaan orinsa varusteet pikkutallista ja jätettyäni Maran karsinaansa, kävin hakemassa oman hevoseni varusteet. Palattuani, Inna höpötti jotain Milan kanssa, jonka narun päässä roikkui Susi. Jessekin oli näköjään raahattu tallille.
“Terve!” tervehdin molempia ja Jesse heilautti kättään.
“Ota Jesse kuka tahansa perseesi alle”, Inna sanoi Jesselle.
“Jaaaaaaaa”, Jesse vain totesi ja näytti sitten pohtivan. “Noah?”
Innan ilme meni mutrulle.
“Joku muu”, hän sanoi ja tiesin Innan haluavan itse hoitaa yhden lellikkinsä liikuttamisen.
“Noh, sanopa joku”, Jesse sanoi.
“Öö… Paul on hyvä!” hän sanoi.
Jesse suuntasi hakemaan ratsuaan ja minä pujahdin harjaamaan Maraa. Inna oli kuulemma sopinut, että Mila ja Jesse lähtisivät meidän kanssa maastoon. Siispä, kun kaikki olivat valmiita, kokoonnuimme pihalle ja kapusimme selkään. Kun kaikki olivat valmiina, suuntasimme kohti metsäpolkuja. Inna johti joukkiota ja Mila piti perää, koska Susi oli suoranainen etana. Minä kävelin Maran kanssa kiltisti Innan perässä ja yritin samalla keskustella Jessen kanssa.
“Nostetaan hieman ravia”, Inna keskeytti meidät ja pyysi nuoren arabinsa raviin.
Jaleb jätti meidät muut ikään kuin nielemään pölyä nuoren orin energiallaan ja tarpeeksi ravattuaan, Inna joutui odottamaan meitä muita hetken aikaa. Hän naurahti meidän hitaudelle ja jatkoimme sitten matkaa käynnissä unohtaen koko jonon, kun saavuimme tarpeeksi leveälle tielle. Inna jättäytyi keskustelemaan Milan kanssa.
“Mikä sitä Innaa eilen vaivasi?” Jesse kysyi minulta.
“Mm… no, antaa hänen itse kertoa, kun siltä tuntuu”, vastasin ja vilkaisin blondia selkäni takanana.
Naiset supattelivat jotain ja tuntuivat jättäytyvän tarkoituksella hieman taakse.
“Ette sitten muuten todellakaan järjestä mitään synttärijuhlia”, Jesse sanoi minulle ja naurahdin ilkikurillisesti.
“Näkisitpä vain Innan, Milan ja Julian kansion, joka on täynnä mielenkiintoisia suunnitelmia”, pilailin, mutta Jessen silmät revähtivät suuriksi. “Vitsi, vitsi”, pelastin miehen.
Jesse huokaisi hieman.
“Mutta paljonko sä edes täytät?” kysyin.
Oli Jesse ikänsä jossain vaiheessa möläyttänyt, mutta taisimme molemmat olla kaljahuuruissa.
“29…” Jesse sanoi.
“No, niin! Ensi vuonna sitten pyöreitä! Odota vain sitä syksyä innolla”, sanoin ja tunnuin vain pahentavan tilannetta. “Jääkiekkokin sitten viimein alkoi. Innasta on tullut ihan hullu..”
“Jep…” Jesse totesi tuntien kämppiksensä. “Sitä riitaa, kun Inna meni hankkimaan jonkin hiton maksukanavan, että voi katsoa lätkää ja Mila erityisesti ei siitä perusta…”
Nauroimme lopulta asialle.
“Hoi!” kuulimme Innan äänen ja seisautimme hevosemme. “Otetaanko pieni laukkaspurtti raviradalla? Mauri tuskin on Baben kanssa sinne edes vielä ehtinyt…”
“Joo, otetaan vain”, Jesse sanoi.
Ravirata oli vielä vähän matkan päässä, mutta reippaassa ravissa me pääsimme sinne alta aikayksikön. Otimme aluksi rauhalliseen tahtiin laukassa alkuverryttelykierroksen ennen kuin usutimme hevoset kilpailuun. Susi jäi etanavauhtinsa takia viimeiseksi, eikä Marakaan tuntunut vauhtiaan välittävän nostaa liikaa. Paul sen sijaan kiisi pitkää puokkilaukkaa, mutta kyllä Jaleb kiskaisi itsensä sellaiseen vauhtiin, että pelkäsin Innan tippuvan alas. Onneksi nainen vain naureskeli, kun saavuimme perässä maaliin.
“Saatte tarjota oluet tänään”, hän sanoi hieman hengästyneenä itsekin.
Matkamme jatkui takaisin Aittohaaraa kiertotietä pitkin ja yli tunti oli helposti kulunut, kun saavuimme Aittohaaran pihaan. Inna passitti Elsin hoitamaan Jalebin pois, että voisi käydä Noahin kimppuun seuraavaksi. Minut hän käski ottamaan käsittelyyn Tikin.
Mila ja Jesse katosivat Karman kimppuun ja myöhemmin suuntasivat kohti Vaahterapolkua. Autoin Innaa liikuttamaan useat hevoset ja palasimme Vaahterapolkuun vasta myöhään illalla väsyneinä ja suoraan sänkyyn.