Julian, Kielan ja Glorian päiväkirja

[Inna]

Julian touhuja Glorian ja Kielan kanssa!

[julia]

8.2.2014

Voi perskeles sentään. Kuinka montaa kertaa olinkaan luvannut, ettei Sheri matkuistaisi enää yhtään kertaa uudelle tallille, ettei sen masussa kasvaisi vielä pitkään aikaan vauvoja, eikä tammalla kisattaisi paljoa ollenkaan. Kaikki lupaukset olin pettänyt, mutta silti tamma vaikutti erittäin tyytyväiseltä tilanteeseensa, tosin hieman liiankin energiseltä mammalomansa jälkeen. Milo oli löytänyt hyvän kodin, toisinkun Kiara (KRHMMM), jonka jouduin miltei heti hakemaan takaisin talliremontin takia. No, eipä sille mahtanut mitään, olihan tamma ihan kelpo puskaratsu, mutta Milossa oli selvästi ainesta johonkin hieman parempaan käyttöön.

Tällähetkellä Sheri asusteli Aittohaarassa, Milan kämppiksen ja hyvän ystäväni Innan omistamalla tallilla, jossa suomenhevoset sekä Vaahterapolun entinen tuntipolle Rexona pitivät seuraa tammallein. Vaikka asuintalli olikin useaan otteeseen kerennyt vaihtua, tärkeintä oli että Sheri oli aina minulla. Muu tammaa ei tuntunut vaivaavan, koska se luotti minuun niin täysillä, että se olisi voinut muuttaa vaikka parvekkeelleni, kunhan se tietäisi minun tulevan katsomaan sitä yhä uudelleen ja uudelleen.
Sheri olikin kotiutunut hyvin, eikä tuntunut vierastavan paikkaa siinä missä uusia kavereitakaan. Kaulakappaleelliseen loimeen ja pehmustettuun riimuun puettu tammuliini hirnui yksinään huomion toivossa, kun aloin lähestyä porttia.
" Mitä se mekastaa täällä ", mutisin ja lässytin rapsuttaessani toisen valkeata päätä. Napsautin narun kiinni riimuun ja avasin portin kärsivällisesti odottavalle tammalle, ettei se pamahtaisi herkän neitokaisen takapuoleen. Matkamme jatkui talliin asti, jossa sidoin Sherin kiinni käytävälle. Tamma tuntui asettuvan paikalleen niin kiltisti, ettei sen entisiä huonoja tapoja edes muistanut.

Tamma pärski tallin lämmössä tylsyyteensä, minun avatessa toppaloimen solkia ja remmejä. Kaulakappaleen alta paljastui letitetty, paksu harjas joka kyllä kohta ylettyisi maahan asti.. Kun olin taitellut loimen loimitelineeseen Sherin karsinan edustalle, availin letin solmusta ja kuinka laineikas tamman tukka nyt olikaan!
" Voivoi, joku päivä tuo tukka kyllä tuunataan lyhyemmäksi ", huokailin ja avasin tummanvioletin harjapakin jotta voisin alkaa selvittelemään tätä takkupesäkettä.
Kamman, suan ja tukanselvitysaineen jälkeen tukkajumalan harja näytti entistä kiiltävämmältä ja suoremmalta, ihankuin se olisi suoristusraudan uhrina ollut. Samassa innostuin kaapimaan tamman hännän ja etuhiuksetkin kuosiin, jolloin Sherpulainen näytti entistä edustavammalta.
Harjasin muun kropan pitkäharjaksisella pölyharjalla, joka vei mukanaan irtoavaa, rusehtavaa talvikarvaa sekä kasan pölyä ja hilsettä. Valkeat etuset ja masun sekä lautasen puolittava valkea karvapeite alkoi näyttää pikkuhiljaa kirkkaammalta kun hinkkasin ne monella harjalla läpi. Huh, eiköhän se nyt riittäisi..

Heitin Sherin selälle juuri pesusta tulleen kouluhuovan ja sen päälle ruskean koulupenkin. Vyö oli hieman kireä raskauskilojen ansiosta mutta annettakoon se anteeksi tälläkertaa.. Jokainen jalka sai tuekseen pintelipatjan ja huopaan mätsäävän pintelin, josta selvisi että aikoisin tänään vain mennä rauhallista koulua.
Kuolaimet olivat siis aivan turhat, joten kuolainten ja turparemmin sijaan kiinnitin tilalle hackamoren, kuolaimettoman turparemmin. Riisuin riimun pois tamman päästä ja sujautin tilalle kuolaimettomat suitset punottuine ohjineen.

Kun emme kauaa ulkona viipyneet, päätin pujahtaa ulkokautta maneesiin ilman mitään loimia, eikä Sheri nyt siihen kuollut. Lantalan vierustalta ovi aukesi meille tyhjään mutta upouudelta tuoksahtavaan ratsastustilaan. Talutin tyynenrauhallisen tamman keskelle kenttää, jossa säädin vyön kireäksi ja jalustimet pidemmiksi koulutuntia varten. Ponnistin sitten tamman selkään, joka jo minun hyppiessä kyytiin oli matkalla uraa kohti.
Kävellessä Sheri roikotteli päätään rennosti pitkän kaulansa varassa, eikä vaikuttanut lainkaan siltä, että kohta nousisi yliampuva show humisevasta ovesta tai olemattomasta äänestä. Hyvä niin, sillä sitä en juuri tänään kaivannutkaan. Muutaman käyntikierroksen jälkeen molempiin suuntiin aloin kerätä ohjaa, mutta vain muutaman sentin kerrallaan. Sheri heräsi heti tähän maailmaan ja pyöritteli korviaan kohti minua. Keräsin ohjan aina tuntumaan asti, mutten tiukentanut sitä missään vaiheessa, kun tamma oli niin herkkä ohjasavuille, eikä hackamore muutenkaan ollut tiukin ohjin ratsastamista varten.

Pieni ja kevyt eteenpäin ajava pohjeapu kannusti Sherin raviin, johon se syöksähti kuin tykin suusta. Aloin keventämään ravia, kevyesti ohjalla sisään asettaen. Sheri tajusi heti jutun juonen eikä pakoillut vipuvaikutusta, vaan alkoi hellittää niskastaan heti. Siitä hyvästä hellitin ohjasotetta palkkioksi ja tein päätyihin isot pääty-ympyrät, enimmäkseen painolla ja pohkeilla ohjaillen. Pitkillä sivuilla tein enemmänkin ravilisäyksiä, joihin Sheri lähti mukaan todella mukavasti kevyestä pohjeavusta.
Vaihdoin suuntaa ja kevennystä lävistäjällä, ja tähän suuntaan ravi oli hieman jäykempää kun toiseen. Siksipä pyörittelin pääty-ympyröiden lisäksi pitkille sivuille välillä isoa keskiympyrää, tai kaksi pienempää ympyrää, jossa tamman oli pakko taipua pohkeeni ympäri. Kun ravi alkoi tuntua letkeämmältä, jatkoin pääty-ympyröiden pyörittelyä ja lisäyksiä pitkillä sivuilla.

Kohta en tarvinnut ohjaa melkein ollenkaan. Kuin ohjan päässä ei olisi ollut mitään, kun Sheri kantoi itseään todella kivasti eikä painanut kädelle ollenkaan rajun vipuvaikutuksen pelossa.
Hidastin vatsalihaksia tiukentamalla neitokaisen käyntiin, johon se rauhouttui miltei heti avut saatuaan. Ennen laukkaamista tein lyhyillä sivuilla normitaivutukset kulmissa, mutta toisella pitkällä sivulla aloin kokeilla avotaivutusta. Sheri meinasi seota jaloissaan ensiyrittämällä, mutta seuraavaan taivutukseen käänsin päätä kevyemmin ja tehostin pohjeapua, jolloin etuset alkoivat tehdä omaa uraansa ratsastusuran sisäpuolelle. Toisella sivulla taas kokeilin taivutusta ulos, joka oli Sherille hieman hankala. Siksi otinkin ensikerralla tilaa ja kävelin uran sisäpuolella, että tamma ymmärtäisi mistä oli kyse. Hyvin sekin onnistui, jonka jälkeen ajoin käynnin reippaammaksi ja nostin laukan napakoin avuin kulmasta. Vauhdikkain askellaji nousi lennokkain askelin, jota pyrin sittemin rauhoittamaan kevyillä sisäohjan puolipidätteillä.

Laukka pyöri mukavasti koottuna, eikä epäillystäkään että se olisi ollut mukavampaa lisättynä. Tamma puhkui intoa, joten jarruttelin sen ihan kiusallani käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Tein taas samoja taivutuksia niin sisään kun uloskin, muutamia kertoja pitkillä sivuilla ja lyhyillä sivuilla vain taivuttelin kulmissa, joka nyt oli ihan helppo homma Sherille.
Nostin tässä kierroksessa laukan pysähdyksestä, ja se meni aivan nappiin. Tamma ryntäsi reippaaseen laukkaan, mutten antanut sen kaahotella pitkin uraa joten ihan tamman kiusaksi kokosin sen uudestaan alle, jotta laukka oli lyhyempää ja tahdikkaampaa.
No, pitihän neidin saada irroitellakkin välillä joten löysensin ohjaa pitkän sivun lähestyessä ja maiskuttelin neitiin vauhtia, jolloin se päätään nakaten alkoi kasvattaa vauhtiaan pikkuhiljaa.

Kun Sheri oli saannut laukata enemmänkin kun yhden tai kaksi kierrosta laukkaa molempiin suuntiin holtittomasti, sidoin ohjat kaulalle ja aloin keventelemään loppuraveja ilman ohjaksia. Sheri pärski ja hakeutui pidempään muotoon, minun venytellessä käsiä ja muuten vaan ratsastaessa ilman ohjausapuja. Tamma ei lotkauttanut korvaansakkaan vaikka maneesin seinät humisivat, vaan piti korvansa nätisti kuuntelemassa apuja ja välillä hörössä. Olipa siitä tullut kiltti tammamamma.

JULIA & SHERI - 1HM

[julia]

1.3.2013

Kerrankin ilma oli kuiva ja pihamaakin miltei lumeton, taitaa tulla kesä! Siispä oli aika siistiä Sherin tukka kesäkuntoon. Ensin tamma ei millään olisi antanut ohennella harjaansa mutta kohta pienen taistelun jälkeen neiti tyytyi kohtaloonsa. Lopulta Sheri vain napotti kiltisti parturoitavan paikallaan ja odotti kärsivällisesti, kun mittailin, oliko harja nyt varmasti tasaisesti lyhennetty. Kyllä se kuontalo vielä syksyyn mennessä kerkeisi kasvaa takaisin..

JULIA & SHERI  - 2HM

[julia]

12.4.2014

Sherpulainen ei ollut aikoihin päässyt hyppäämään, ja sen kyllä huomasi. Se kiihdytteli pää taivaissa kohti pientä ristikkoa, eikä millään olisi malttanut rauhoittaa tahtiaan. Naureskelin selässä tamman innokkuudelle ja nousin ohjasta myödäten jalustimille, mennen hyppyyn mukaan. Sherille este tuntui olevan ainakin metrin luokkaa, vaikka tosiasiassa ristikko juuri ja juuri oli irti maasta.

JULIA & SHERI - 3HM

[julia]

8.2.2014

Hulmuharjan tukka oli kasvanut jo hurjaa vauhtia, kun Sheri nakkeli päätään tarhassaan ja hätisteli kärpäsiä ympäriltään. Pyörittelin kaksiväristä riimunnarua hyppysissäni ennenkuin pujahdin tarhan porteista sisään hakemaan jo pyöristynyttä tammaani. Petran päähänpiston johdosta Sheri oli pistetty paksuksi Jimmyllä, ja nyt kauhulla odotettiin millainen lapsi sieltä maailmaan putkahtaisi.
Hörisevä tamma antoi helposti itsensä kiinni, toisinkuin ennen. Rapsuttelin Sherin harjamartoa ennenkuin raotin porttia neitokaiselleni. Tamma seurasi reippaasti perässäni aina talliin asti, jossa Inna meinasi törmätä kiireissään meihin.
" Oih, sori! Sua näkee täällä..kin ", Inna nauroi ja minä hyssyttelin säpsähtänyttä Sheriä. Nyökkäsin ja sidoin tamman kiinni yksäripuolen käytävälle.
" Minne matka? " kysyin, samalla kun irroitin riimunnarun Sherin riimusta ja avasin jo valmiiksi käytävällä odottavan harjapakin.
" Eipä oikeastaan mihinkään, mitenniin? " Blondi sanoi ja kipitti takaisin paijailemaan Sherin silkkistä karvaa.
" Oisko susta maastoon seuraksi? Jollakin rauhallisella, koska pitää mennä satulatta ", totesin ja osoitin Sherin pullistuvaa mahaa. Innan ymmärtäessä yskän hän aikoi pistää Rexonan pikimiten valmiiksi.

Käytin tamman pyöreän masun harjaamiseen aikaa normaalia enemmän, kun mihinkään ei kerrankaan ollut kiire. Toisaalta muilla talleilla odotti muut karvamopot ihanaa ja ahkeraa omistajaansa, muttei aina jokapaikkaan voinut revetä. Nyt kun kerrankin Sheriä pääsin moikkaamaan, niin viettäisin sen kanssa tarpeeksi paljon aikaa.
Inna talutti Rexonan käytävälle puunattavasti. Harjojen sukiessa hiljalleen tummia karvapeitteitä puhtahiksi, juttelimme toisen blondin kanssa niitä näitä, kunnes molemmat neitokaiset kiiltelivät korvanpäistä kavionkärkiin asti! Pujottelin Sherille kuolaimettomia suitsia päähän, kun Inna taas taisteli nivelkuolainten kanssa, kun Rexona ei millään olisi niitä halunnut suuhunsa. Innan varustaessa tammansa loppuun letittelin Sherin melkein jo takaisin kasvanutta tukkaa huolettomalle letille.
" Eiköhän sit mennä ", Inna mutisi taluttaessaan virnuilevaa ja isompaa rautiasta tammaa Sherin ja minun perässä. Ulkona viileä kesäilta oli juuri kuin luotu maastoilulle. Kapusin pyöreämasuisen tamman selkään helposti penkiltä, kun taas Inna pitkänä hypähti helposti isomman ratsunsa selkään.
" Entäs jos käydään sellanen rauhallinen lenkki ja viedään nää samalla laitumelle? " Inna ehdotti ja nyökyttelin. Ajatus kuulosti paremmalta kuin hyvältä.

Isompi rautias ja pidempi blondi johti pientä possujunaamme, perässään pienempi rautias sekä lyhyempi blondi. Tammat tallustelivat rauhallisesti pitkin hiljaista maastopolkua, joka lähti viemään meitä syvemmälle metsään. Innan kanssa jaksoimme juoruilla viimeviikon tapahtumista sekä synttärijuhlistani, jolloin Juuso oli myöntänyt valehdelleensa Innalle. Mielestäni se oli aika törkeää blondia ajatellen, mutta. Miehet ovat miehiä, eivätkä koskaan viisaimmaksi muuttuisi. Onneksi olin jo tajunnut sen ja vaihtanut joukkuaetta, harmi vaan että muut vielä yrittivät yrittämistään..
Pellon reunalle päästessämme tammoista alkoi hiljalleen löytyä reippaampikin puoli. Sheri olisi moneen kertaan halunnut lähtä ravaamaan jo hiekkatiellä, mutta pidätteiden ansiosta neitokainen pysyi tiukasti isomman tamman takapuolessa.
" Jos vaikka ravattais vähän tuolla pellolla niin Sherikin ois tyytyväinen.. ", Inna sanoi kun olin karjunut ja kiljunut innokkaalle tammamammalle aikani, Rexonan takana pysytellen. Myönnyin, tuskinpa Sherin maha siitä repeäisi.. Ohjasimme seuraavan tienhaaran poikki seuraavalle pellolle, jossa hiekkatie seurasi vihreää pellonreunaa aina laitumille asti.
" Anna mennä vaan, me tullaan perässä ", sanoin Innalle, joka jo päästi Rexonan menemään täyttäpäätä laukkaan ja jätti meidät nielemään pölyä. Maiskutuksesta Sherikin nosti pehmeän ja keinuvan laukan, eikä yhtään kaasutellut- niinkuin sillä tapana oli, vaan nautti rauhallisessa temmossa vauhdin huumasta. Yritin pitää pohkeeni heilumatta, etten potkisi kallisarvoista, tulevaa vauvaani päähän.
Pellonreunaan päästessämme Rexona ja Inna olivatkin jo meitä odottamassa, että yhtämatkaa ratsastaisimme loppumatkan rauhallisesti laitumille.

" Päätepysäkki on tässä! ", Inna kertoi ja mailla halmeilla ei kyllä näkynyt hevosen hevosta. Tai no, poneja ja putteja, jotka niin ovelasti piiloutuivat suomalaiseen metsämaisemaan ja ruohikon sekaan. Heitimme itsemme alas tammojemme selästä, ennenkuin lähdimme etsimään niille oikeita laidunryhmiä.
" Täällä on tämä sekalaisten seurakunta ", nauroin kun avasin portin Sherilel ja minulle, jossa aloin purkaa heti tamman suitsia pois. Se irtautui niistä nopeasti ja odotti minulta vielä heippahalin, jonka jälkeen kirmasi kiusaamaan muita tammoja. Rexonan päästyä omaan laumaansa tarkistimmekin portit ja vedet, ennenkuin Innan kanssa suuntasimme takaisin tallille. Tosin seuraavaan osoitteeseen, eli Vaahterapolkuun. Toivottavasti takaisin tullessa täällä odottaisi uusi tulokas!

JULIA & SHERI - 4HM

[julia]

22.8 ensimmäinen

Kimeät hirnahdukset kaikuivat tallipihan tarhoista, kun tein matkaani hiljattain parkkipaikalta katsomaan uutta pientä parivaljakkoani. Vesipisarat kastelivat tummanpuhuvia aurinkolasejani, vaikka samalla porottavan kuuma aurinko poltti miltei reikää mustaan paitaani. Melkoinen tämä Suomen kesä..
Tammoja näytti olevan ihan pihaton täydeltä, mutta bongasin heti ensimmäisenä omani joukosta, jotka olivat porukan pienimmät. Muut puokki- ja suokkivarsat olivat rakennekukkasia eivätkä käyttäytyneet kuin mitkäkin idiootit. Kiela kiusasi muita tai ilmaa näykkien, persuus joka toisella askeleella ylös nousten. Gloria taas katseli kauhistuneesti vierestä, eikä sitten millään olisi lähtenyt leikkiin mukaan. Muutaman kerran hymähdettyäni pujottauduin tammalauman sekaan uhkarohkeasti, ja sainkin samantien tummanharmaan Glorian kiinni. Taputin kosteaa kaulaa palkaksi, ennenkun aloin metsästämään toista penikkaa. Gloria tallusti perässäni uskollisena niin kauan, että Kielakin vihdoin kiinnostui rapisevasta karkkipaperista ja antoi itsensä kiinni.
Tammat olivat kun toistensa peilikuvia. Vasemmassa käsipuolessani violettiin loimeen kääritty Kiela yritti kokoajan määrätä tahdin, eikä millään olisi jaksanut kävellä nätisti, kuin toisessa käsipuolessa pelosta vapiseva mutta rauhallisesti kävelevä, isompi nuorikko siniseen loimeensa puettuna. Ehkä tammojen yhteiselo tasapainottaisi molempien luonteita, niinkuin aina vastakohtien väitetään tekevän. Katsotaan, katsotaan...

Jätin Kielan pöljyämään käytävään, kun vein Glorian karsinaan asti nököttämään. Kimoutuva tamma tarkkaili minun touhujani niska jännittyneenä riisuessani kosteutensa takia painavaa loimea sen yltä. Puhelin sirolle risteytykselle kuitenkin kokoajan rauhallisesti, kuten minulla oli tapana tehdä tamman emänkin kanssa. Hitsi vieköön kun isältä saatu extrahypersuperherkkyys teki joka toimenpiteestä entistä hankalamman. Lopuksi silitin kosteaa karvapeitettä kiitokseksi, ennenkuin vein riimun ja loimen mukanani kuivumaan, oven suljettuani.
Takaisin tullessani hulmuharja oli keksinyt uutta tekemistä ja tällä kertaa nakkeli päätään, jolloin ketjujen kilisevä ääni kantautui varmasti ulos asti. Toruin tammaa äänellä, ennenkuin kumarruin pienemmän tamman eteen irroittamaan loimen solkia. Kiela yritti tarrata minua kiinni olkapäästä, mutta katui varmasti tekojaan heti seuraavalla sekunnilla, kun sai läpsyn kämmenselästäni ryntäillensä. Minullehan ei pikkuiset ala ryppyilemään..
Vettä valuttava loimi löysi nopeasti tiensä kuivumaan samalla matkalla, kun hain Kielan suitset ja suojat varustehuoneesta. Tamma möllötti minua korvat luimussa, kun edes lähestyin sitä varusteiden kanssa. Päättäväisesti kuitenkin sujautin ponille suojat takajalkoihin sen alistuessa tahtooni, kun tarpeeksi monesti huitovista takasista olin tiukasti tarranut kiinni. Suitsetkin olivat helppo iskeä tamman pieneen ja sievään päähän, jonka jälkeen irroitin sen käytävältä, suunnaten suoraan maneesiin.
Poni tallusteli vierelläni välillä muut ajatukset kuin käveleminen mielessään, mutta pidin tiukan otteen riimunnarusta. Lopulta molempien töppöset vaan lätisivät kun kävelimme reippaasti maneesin suojaan kurakeliksi muuttuneelta säältä. Tamma pärskähti muutamaan otteeseen maneesiin päästyämme iskin ovet perässäni tiukasti kiinni, samoin portin.
"Run, forrest run", mutisin ja päästin ponin irti riimustaan, suhisten toiselle joka persuuttaan nakaten kiihdytti päätähuimaavaan laukkaan suoraan paikaltaan.
Hakeuduin itse maneesin keskelle, josta raipan kera annoin lisää vauhtia innosta puhkuvalle Kielalle. Se hyppeli ja venkuili vaikka minkälaisia ninjapotkuja laukkarupeamansa aikana, ollen ilmeisesti onnensa kukkuloilla.
Aikansa revitellessä tamma rauhoittui puuskuttamaan hitaamaan askellajiin. Se ravasi pää korkeuksissa kuin mikäkin prinsessa, välillä sieraimet suurina pärskien askeliensa tahdissa. Voi mikä diiva, mietiskelin ja arvelin tarvitsevani lisäapua ratsukoulutuksessa. Huidoin vielä tammalle vauhtia pitkästä juoksutusraipastani, josta se ynähtäen hyppäsi rytmikkääseen laukkaan.

Tamman viimeisten spurttien vetämisen jälkeen laskin raipan rauhallisesti maahan riimunnarun kera. Kiela mietiskeli korviaan pyöritellen, mitähän sitä sitten tekisi. Se selvästi arpoi mielessään kahta vaihtoehtoa. Joko juosta tai antautua kiinni. Onneksi fiksuna tammana se tallusti pärskien luokseni, josta se sai paljon kehuja. Napsautin riimun kiinni ja lähdimme talliin toivoen, että ulkona sää olisi jo selvempi. Sade oli lakannut hetkeksi, joten kiiruhdimme talliin että kerkeäsin viedä vielä Gloriankin liikkumaan tälle päivälle. Kiela kuitenkin tuhisi niin nuutuneen oloisena, että minun oli hidastettava tahtiani ja antaa tammalle enemmän riimua. Ehkä tästä ponista vielä tulisi jotain, kunhan se ensin osaisi ajoissa lopettaa pelleilynsä.
Purin Kielalta varusteet ennenkuin vein sen karsinaansa tapittamaan yksityistallin elämää, samalla kuin toin varusteita Glorian luo. Moikkasin horroksestaan heräilevää neitokaista rauhallisesti, käsi ojossa. Poni uskalsi astua lähemmäksi, muttei kyllä sitten haistelemaan kättäni, vaan jähmettyi samantien paikalleen. Jutellessani mukavia ja haroessani kokoajan tamman kaulaa toisella kädellä, sain pujotettua suojat kamalan ohuviin jalkoihin. Gloria avasi suunsa heti kun pujotin sille suitsia varovaisesti, etteivät tamman herkät korvat saisi osumaa niskahihnalta. Hyödynsin yhtä hyvää kikkaa korvien välttämiseen, jota käytin Sherillä aikoinaan enkä kertaakaan saanut hammaskalustosta suitsimisen aikana. Toimii siis, sukupolvelta toiselle!
Gloria kun ei näistä juoksulenkeistä tykännyt, lähdin sen kanssa sään salliessa pienelle kävelylle maastoon. Vähän kimoa tammaa arvelutti kahisevat puut heti tallipihasta maastoon päin poiketessa, mutta sen huomatessa niiden olevan vaarattomia, rentoutui meno silmänräpäyksessä. Pidin vaaleansinistä riimunnarua löysällä ja kävelin rauhallisesti että päättäväisesti tamman vierellä, joka ilmeisesti rohkaisi sitä nuuhkaisemaan myös vastassa olevaa puunoksaa.
Epätasaisella, lehtien ja vesilätäköiden peittämällä hiekkatiellä oli selvästi Glorian ensimmäiset kauhun hetket. Tamma kiersi erityisen kaukaa lätäköt eikä mielellään kävellen, vaan koikkajaloillaan raviin pyrkien ja pomppien muutenkin ihmeellisesti. Naurulta sain rauhoiteltua Gloriaa kuitenkin niin, ettei se ihan käsistäni lähtenyt. Lätäköiden jäädessä taaksemme tamma uskalsi nuuhkaista maassa lojuvaa paperipussia, jonka rapistessa kapine ei ollutkaan enää niin hauska. Tamma pomppasi takaisin tielle ja jatkoimme matkaa isomman tien varrella takaisin tallille.

"Hieno tyttö", kehuin ja paijasin likaisen väristä tammaa tallipihalla, josta talutin sen sisälle karsinaansa, viihdyttämään vierustoveriaan Kielaa. Paitsi että tamma taisi olla juuri torkkumassa meidän saavuttua.. Oli niin voimille ottavat spurtit ilmeisesti!
Purin Glorialta varusteet rauhallisesti samalla jutellen, jonka jälkeen taputuksien saattelemana jätin kimon tamman karsinaansa lepäämään. Sovin Elsin kanssa, että ponit olisivat tämän yön sisällä. Hänelle asia oli ok, jolloin kuitenkin jouduin tekemään lisätyötä ja ruokkimaan omat konini samontien. Sekoittelin molemmille sopivan pienet mutta kuitenkin sopivan suuret annokset kauraa ja prixiä, sillä eihän yöunet tyhjällä mahalla tulisi kuuloonkaan. Heitin sapuskan ensin Glorialle, joka kahahti heiniensä seasta nopeasti kupilleen. Hymähtäen siirryin viereiseen karsinaan, jossa Kiela jo luimistelikin tapansa mukaisesti. Vähin äänin kippasin kauhallisen ruokaa toisen kuppiin, johon ruunikko syöksyi heti imuroimaan sen tyhjäksi. Tehtäväni hoidettua sain luvan lähteä, sillä enää yhdeksää lähentelevässä iltatallissa ei minua tarvittu.